HIILIKAUPPIAIDEN KASSASTA KESTÄVÄN KEHITYKSEN MAHDOLLISTAJAKSI

Säätiön synty on mielenkiintoinen ja erityislaatuinen. Peruspääomansa säätiö in saanut Suomen Hiilikauppiaitten Yhdistyksen kassasta, jolla oli jatkosodan aikana ja sen jälkeen tasoitettu tuontihiilen hintaeroja. Monien kiistojen ja neuvottelujen jälkeen kassan varoista päätettiin vuonna 1952 muodostaa yleishyödyllinen säätiö, joka tukisi luonnonvarojen tutkimustyötä.

Suomen Luonnonvarain Tutkimussäätiön esivaiheet ulottuvat sotavuoteen 1942. Maaliskuussa 1942 perustettiin kivihiilen ja koksin hinnantasauskassa. Sen tarkoituksena oli nimensä mukaisesti tasoittaa Suomeen tuotavan kivihiilen ja koksin tuontihintojen erot. Tällainen tasoitus oli tarpeen, sillä vaikeina sotavuosina energian hinta vaihteli melkoisesti.

Sodan päätyttyä syksyllä 1944 Neuvostoliitto määräsi Suomen maksamaan jättiläismäiset sotakorvaukset. Hiilienergiaa tarvittiin runsaasti, mutta sen saanti ei sodassa raunioituneessa Euroopassa ollut aina yksinkertaista. Hiilen hinta vaihteli varsin paljon, joten tasoituskassa oli hyvin tarpeellinen.

Valtiolla oli koko ajan tiukka ote kassan toiminnasta. Esimerkiksi kassan sääntöjen 16.pykälässä todettiin: ” Jos kassan toiminta loppuu, mahdollinen ylijäämä käytetään kansanhuoltoministeriön määräämällä tavalla.” Veloista taas saisi vastata tuontikassa itse. Valtio varasi siis itselleen mahdollisuuden pestä kätensä, jos kassa epäonnistuisi. Ja jos taas toiminta osottautuisikin menestyksekkääksi,  olisi valtio mielellään ollut kärkkymässä voittovaroja itselleen.

Syksyllä 1948 alkoi keskustelu koksin ja kivihiilen säännöstelyn lopettamisesta. Lopullinen päätös säännöstelyn päättymisestä astui voimaan 1.6.1949, jolloin myös kassa lopetti toimintansa. Koko toimintansa ajan kassa oli hinnoitellut hiilen ja koksin varmuuden vuoksi hieman liian kalliiksi, ja näin ollen sen toiminta oli tuottanut melkoisesti voittoa. Nyt tulikin ratkaista kysymys, kenelle sen toiminnasta syntynyt voittopääoma kuului. Rahojen muodollisena omistajana oli Suomen Hiilikauppiaitten yhdistys, jonka johto kuitenkin katsoi, ettei sillä ollut moraalista oikeutta rahoihin.  Johto koki, että voittovarat oli saatu pitämällä hiilen ja koksin hintaa jatkuvasti hieman liian korkeana. Kassa ei myöskään halunnut luovuttaa rahoja kenellekään ilman lainvoimasta päätöstä. Keskustelut valtiovallan, Teollisuusliiton ja Puunjalostusteollisuuden keskusliiton kanssa johtivat päätökseen yleishyödyllisen säätiön perustamisesta, jolle kassan varat luovutettiin. Säätiön tehtäväksi tuli luonnonvarojen tutkimustoiminnan tukeminen apurahoja myöntämällä. Toiminta aloitettiin loppuvuodesta 1952.

Säädekirjan alussa todettiin säätiön tarkoitus, joka on edistää ja tukea tutkimus- ja koetoimintaa Suomen metsä- ja muiden luonnonvarojen tuoton ja teknillistalouden hyväksikäytön kehittämiseksi. Koko toimintansa ajan säätiö onkin jakanut apurahoja juuri säädekirjassa määritellyn tarkoituksen mukaisesti.

Säätiön hallituksessa on alusta alkaen ollut edustaja yhdestätoista laitoksesta ja järjestöstä. Halitukseen on siten kuulunut yksitoista varsinaista jäsentä, joilla kullakin on henkilökohtainen varamies. Hallituksen jäsenet on valittu yleensä viideksi vuodeksi.

Edustajansa säätiön hallitukseen ovat saaneet valita seuraavat laitokset ja järjestöt. Vuosien aikana monien instanssien nimet ovat tosin vaihtuneet:

Helsingin yliopisto

Teknillinen korkeakoulu

Metsätieteellinen tutkimuslaitos

Valtion teknillinen tutkimuslaitos

Suomen metsätieteellinen seura

Vuorimiesyhdistys

Keskusmetsäseura Tapio

Maataloustuottajain Keskusliiton MTK:n metsävaltuuskunta

Suomen Puunjalostusteollisuuden Keskusliitto

Suomen Teollisuusliitto

Suomen Hiilikauppiaitten Yhdistys, joka luopui hallituspaikastaan vuonna 1997 antaakseen tilaa Finbio-Suomen Bioenergiayhdistys ry:lle.